Päivän kuva-arvoitus: Missä on mäyräkoira?Tänään oltiinkin sitten näyttelytottumuskurssilla. Osty ry järjestää 4 kerran kursseja, joihin me ei olla sitkeästä yrityksestä huolimatta mahduttu, mutta nyt päästiin kahdelle kerralle peruutuspaikalla. Terrieriähän meidän taloudesta ei ihan löydy, mutta tuppaan tunkemaan itseni muutenkin joka paikkaan, niin miksi ei sitten terrieritreeneihinkin. Jotenkin jäi ehkä hieman nihkeä maku tunnista. Vetäjällä oli kovasti kokemusta näyttelyistä, mutta en ole ihan varma osasiko hän hyödyntää sitä. Samalla ärsytti se, että joo, treenit oli varattu terriereille, mutta niihin saa ilmoittautua muutkin, jos tilaa on, mutta ohjaaja ei selvästikään pitänyt meidän "paikalle änkeämisestä". Oltiin väärää rotua. Toisaalta kyse saattoi olla siitäkin, että olen nuori tyttö. (Vaikken itse asiassa olekaan, mitä on vaikea välillä muistaa.) Paikalla oli toinenkin "tyttö", joka sai myös aika karkeaa opastusta osakseen. Mutta totta kai mennään ensi viikollakin, kyllähän tuosta ilman muuta hyötyäkin on, nyt tietää mitä ja miten tulisi treenata. Ehkä meidän oma mäyräkoirakerho aloittaa näto-harkat taas keväällä.
Toisaalta en ole vieläkään ihan varma mitä tykkään ylipäätänsä koiranäyttelyistä. Jotenkin näen ne ehkä hieman negatiivisessa valossa. En ole asiaan hirveästi perehtynyt, kun en ole paljoa näyttelyissä kulkenut, joten näin maallikkona näkemykseni voi perustua täysin virheellisiin tietoihin. Siltikin itse arvostan enemmän rodun käyttöominaisuuksia kuin näyttö. Siksi mieluummin harrastaisin Pinjan kanssa metsästykseen liittyviä lajeja kuin juoksisin missikisoissa. Mutta koska tarvitsemme näyttelytuloksen niin eipä auta kuin pitää suu kiinni ja jatkaa harjoittelua :D
Mielipidettäni vielä jotenkin lietsoi harjoitusten vetäjän kommentti siitä, että yksikään koira ei ole täydellinen, jolloin oman koiran virheet tulee oppia piilottamaan. Näinhän se menee ihmistenkin kauneuskilpailuissa, mutta jotenkin minusta oli huvittavaa ohjaajan kuvaillessa kikkoja, joilla vikoja voi piilottaa. Mutta jos näyttelyt on kiva harrastus, johon ei suhtauduta kuoleman vakavasti eikä niiden tulos vaikuta omaan arvostukseen koiraa kohtaan, niin en todellakaan väheksy niissä käyviä ihmisiä. Ja toisaalta tarvitaanhan niitäkin jalostuksessa, jotta löydetään ne rodun tyypilliset edustajat.
Ja miksi ihmeessä se on siellä?Mitäs lukijat ovat mieltä koiranäyttelyistä?
11 kommenttia:
Koiranäyttelyistä en sano juuta enkä jaata, sillä kasvattajan toiveesta käymme kuitenkin aina niissä kääntyilemässä. Mila ei tykkää yhtään, mutta pakko reenata. Mutta mistä sanon, niin siitä kuinka raadollisen kamalia ja pikkumaisia koirapiirit ovat. Liian monesti olen vierestä kuullut kuinka toisen kasvattajan koiria haukutaan ja mollataan, vaikkei niissä näennäisesti olisi mitään vikaa. Tai sitten minä olen vain niin sokea..
Mutta olen oikeasti ihan suu auki joskus jäänyt kuuntelemaan kuinka häviäjät haukkuvat voittajaa, kuinka sillä on "ahtaat liikkeet" tai "liian suuri se tai liian pieni tämä" tai muuta mahtavaa.. En vaan ymmärrä miksei koirista voi tykätä koirina. Toki ymmärrän rosunmukaisuudet jne ja itsekkin olen niiden puolestapuhuja, mutta jumankauta, ei ne ihmiset niiden koirienkaan takana ole täydellisiä! Ja me on otettu noi näyttelyt Milan kanssa ihan harrastuksena ja ajanvietteenä. käydään jos käydään.
Musta mätsäreissä on kivempaa käydä, siellä on sata kertaa rennompi meno.
Taustaa sen verran että Mila on musta lyhytkarvainen kääpiömäyryläinen, eli miniversio Pinjasta :) Noita minejä kun on niin paljon vähemmän ja piirit Suomessa pienet, ja kaikki kun tuntee kaikki, ei voi kumarella toiseen suuntaan pyllistämättä toiseen.
Anteeksi vuodatus :)
Heh, kumma juttu että mäyräkoira on majoittunut patterin välittömään läheisyyteen :D Tuttu harrastus täälläkin, varsinkin näillä mittarilukemilla!
Mukavaa että olette päässeet noin hienoon alkuun rallytokoilun merkeissä, meillä on patoutunutta energiaa koitettu purkaa näyttelytreeneillä ja kaikenlaisella temppuilulla. Siltikin energiaa riittää ja kissa saa kyytiä useamman kerran päivässä ;)
Itselläni on ollut myös melko ristiriitaisia mielikuvia koiranäyttelyistä, mutta ollaan ajateltu kuitenkin kokeilla sitäkin touhua. Kaikki lähtee kuitenkin oman pään sisältä. Oma mielipiteeni on, että kunhan pitää järjen kädessä niin homma on ihan ok :) Olen kyllä kuullut ja nähnytkin, että näyttelyt voivat toisinaan olla melko brutaalia toimintaa.
Koiran kasvattajallehan näyttelyt antavat kullanarvoista palautetta kasvatustyöstä nimenomaan koiran rakenteesta. Itsekin kyllä arvostan käyttöpuolta tuhannesti enemmän kun ulkomuotoa (kuten Pipsan kasvattajakin), mutta jos Pipsasta kehittyy esimerkiksi luolataituri, niin voisin harkita pentujen teettämistä, mikäli ulkomuoto on myöskin normien mukainen.
Tämä näyttelyaihekin kyllä on sellainen, että tästä voisi kirjoittaa vaikka romaanin :D Loppujen lopuksi näyttelyissäkin kiistellään makuasioista :D
Itse olen jonkin verran kiinnostunut tulevaisuudessa kasvatustyöstä, joten olen melkoisesti tutkinut suomalaisten mäyräkoirien sukuja. Eivät nämä Suomen piirit kovin suuria ole normi lyhkäreiden keskuudessakaan :) Joukosta on helppo poimia kasvattajat, jotka eivät piittaa juurikaan ulkonäöstä, vaan panostavat käyttöpuoleen ja myös toisin päin. Oikeastaan kun asioita alkaa tutkia syvemmin, niin sitä enemmän törmää ajatukseen että mitähän tämäkin kasvattaja on mahtanut ajatella astuttessaan esimerkiksi kaksi "riskiselkäistä" koiraa pelkän lupaavan näyttelymenestyksen toivossa. Pää periaatteena kasvatustyölle kuitenkin pitäisi olla kasvattaa ennen kaikkea terveitä ja rodunomaisia koiria..
En nyt millään tapaa tarkoita mollata ketään, jokainen tekee omat valintansa.. Tulipahan nyt vähän taas parannettua maailmaa omalta osalta ;D Kuten sanottu, täydellisiä koiria ei ole olemassakaan.
Meillä ei ole kokemusta eikä mielipidettä näyttelyistä, koska Ollin napatyrän vuoksi pojasta ei koskaan ole voinut tulla mäyräkoiraa. Ja sen lisäksi pentuajan allergia vei rintakarvoituksen ja vaikka ruokavalion ja siihen liittyvän hoidon myötä karvoitus on kasvanut takaisin miltei kokonaan. Pienikin puute on näyttelyssä iso puute.
Ehkä olen hieman hyvillänikin tästä. Ollista on saanut kasvaa ihan rauhassa rakastettava kotikoira, eikä meidän ole tarvinnut stressata itseämme eikä koiraa näyttelyihin treenaamiselta. Toistaalta treenaaminen olisi varmaan tehnyt meille molemmille hyvää... nyt Ollista on tainnut tulla hieman liian mukavuudenhaluinen. Ja meistäkin?
Pääemännän lähdettyä takaisin useamman rapakon taakse ja kuopuksen lukiopäivien ollessa pitkiä Ollikin on joutunut olemaan pitkän päivän yksin kotona. Olen pyrkinyt lähtemään töihin vähän myöhemmin tällaisina päivinä eli puoli kahdeksan maissa. Ja kotiin tullaa vähän ennen neljää. Yksinoloa on reilut 8 tuntia päivässä. Ja voi pojat, että sitä ollaan sitten iloisia!
Ei olisi tullut mieleenkään käydä näyttelyissä! Hankin koiran ihan itselleni iloksi. Poikani koiran kasvattaja edellytti yhdessä näyttelyssä käymistä, mutta ei hänkään innostunut sellaisesta. Tiedän että kilpaileminen motivoi monia, mutta ei minua.
Onnea siitä huolimatta teidän uralle!
Vaikka Brutuksen kanssa käymme näyttelyissä, voin rehellisesti sano, etten minä eikä Brutus niistä nauti. Näyttelyt ovat todella raadollista puuhaa. Suurin osa ihmisistä käy siellä vain ja ainoastaan omaksi parhaakseen ja tuntuu, että lähes kaikilla on siellä kamala verenmaku suussa ja se voitto on tärkein eikä mikään muu. Itselleni on jäänyt heti ensimmäisestä näyttelystä pahamaku suuhun, vain ja ainoastaan mäykkykasvattajien osalta.
Piirit ovat todella pienet enkä minä Brutuksen kanssa kuulu mäykkyjen kuppikuntaan ;) Vaikka samat ihmiset ja koirat pyörivät kanssamme samoissa näyttelyissä. No, se ei meitä haittaa! Sitä kautta olenkin päättänyt, keneltä en ikinä koiraa ottaisi... Tai edes antaisi käyttää Brutusta :) Niin, ja kun en kuulu kuppikuntaan, ei myöskään meitä koskaan onnitella hyvästä saavutuksesta niin kuin muita.
Miksiköhän näyttelypiirit ovat sellaisia? Kaikki kuitenkin käyvät aina Brutuksen kasvattajaa onnittelemassa Brutuksen suorituksista ja kysyvät Brutuksen kasvattajalta Brutuksesta ja käyttömahdollisuuksista.. Vaikka Brutus on minun koira, eikä sijoituksessa :)
Ehkä joku muu saa näyttelyistä enemmän ja tykkää niistä, hyvä niin :) Toivottavasti teidän näyttelyura alkaa hyvin ja hyvällä yhteishengellä! :)
Minä tykkään toisinaan käyttää Sinttua näyttelyissä, mutta ne muutamat vuodessa riittää meille hyvin eikä todellakaan jaksettais joka viikonloppu niissä käydä. Sinttu on suhtautunut aina näyttelyihin hyvin, mikä onkin ollut edellytyksenä meidän näyttelyharrastukselle. En raahais koiraani näyttelyyn, jos se siellä ei viihtyisi. Näyttelyt on siitä hyviä, että kasvattajat saavat sitä kautta palautetta kasvatustyöstään joltakin ulkopuoliselta ja niissä käymällä saa itsekkin hyvän käsityksen missä mennään ulkonäön ja rakennepuolen (ehkä hieman luonteenkin) osalta meidän rodussa. Omalla suhtautumisella on hurjasti vaikutusta tähän asiaan, niinkuin moneen muuhunkin ja liian vakavasti ei minun mielestäni näyttelyitä kannata ottaa. Niitäkin ihmisiä tosin näyttelyissä näkee, joille ei tunnu muu olevan tärkeää, kuin koiran mahdollisimman suuri menestyminen. Monille koirat näyttävät olevan myös pelkkiä esineitä, joiden avulla hankitaan mainetta ja palkintoja... Itse olen aina viihtynyt bernikehien reunoilla, koska siellä vallitsee kokonaisuutena niin hyvä ilmapiiri ja koiria kohdellaan hyvin. En ole myöskään suuremmin törmännyt kateuteen tai toisten pilkkaan, vaan jopa oudotkin "kilpakumppanit" onnittelee menestyneitä :) Jos taas olen jonkun kuullut sellaista tekevän, niin jääköön se omaan arvoonsa. Itse en taatusti siihen lähde mukaan, vaan haluan nauttia näyttelyissä ihanista koirista, omani esittämisestä sekä tuttujen ja kavereiden seurasta. Toivottavasti sun ja Pinjan näyttelyreissuista tulee yhtä hienoja kokemuksia kuin mitä meilläkin on ollut ;)
Näyttelyharrastus on aihe, joka luonnollisesti herättää keskustelua. Siksi onkin mukava kuulla erilaisia mielipiteitä asiasta, vaikka tällaisista aiheista kirjoittaminen onkin aina vähän riskialtista, mutta tällä tavalla on hyvä avartaa omaa näkökantaansa. Kiitos siis kaikille kommenteista :)
amma: Minäkin olen kyllä hämmästellyt tuota, että voittaja (tai itseään parempi) pitää haukkua täysin lyttyyn, ilman syytäkin. Mutta kaipa se jotenkin helpottaa oman tappion nielemistä tai ihminen on muuten vain luonteeltaan niin ilkeä eläin... Mätsäreissä me ollaan käyty kerran ja se todellakin vaikutti mukavalta ympäristöltä. Ihmiset tulivat juttelemaan mukavia herkästi tuntemattomienkin kanssa :)
Aikoinaan itsekin etsin ensin miniä, mutta huomasin niiden vähyyden ja kallistuinkin sitten lopulta normaalikokoiseen. Niin ja tänne saa mielellään kirjoitella pitkiäkin viestejä ja ajatusten purkuja :)
idatoi: Täälläkin on jouduttu urakalla keksimään muita keinoja energian purkuun. Kesä, tule pian!
Meilläkin aiotaan ängetä näyttelytouhuun mukaan, vaikkei näkemys aina olekaan niin positiivinen :D Ja ehkä sitä jollakin tapaa kuitenkin haluaa kuulla sen ulkopuolisen mielipiteen omasta lemmikistä, vaikka itse tietääkin kuinka paras se on :)
Ja tottahan se on, että näyttelyistä saatu tieto on todella tärkeää kasvattajille, siis niille, jotka oikeasti suunnittelevat ja panostavat jalostukseen. Mutta jännää on se, että koska arvostelijat ovat "vain ihmisiä", voi toinen tuomari lytätä koko koiran ja toinen kehua sen maasta taivaisiin. Makuasioista ei voi kiistellä :)
Olli: Hmm en ole varma tiesinkö, että Ollilla on napatyrä. Toisaalta tuollaiset asiat ovat ehkä hieman "käteviäkin", niiden varjolla saisi itse syyn olla käymättä näyttelyissä. Tarkoitan sitä, että koska itselle tärkeintä on tietysti se oma koira, ei sen tittelit, niin tuo olisi tavallaan hyvä veruke jättäytyä pois kaiken maailman näyttelyistä. Nyt kun koirassa ei ole "vikaa" niin tuntuu jotenkin, että pitäähän sitä käydä edes yrittämässä :D
8 tuntia on mielestäni meillä se raja koiran yksinoloon. Sen jälkeen itsellä meinaa sydän särkyä ja siksi tuo meidän 9 tuntia hirvittää. Vaikka olenkin kyllä lukenut, ettei koira oikeastaan osaa tiedostaa onko se ollut yksin tunnin vai viisi, mutta emäntä kyllä tietää :D
Katriina: Sama meilläkin. Koira hankittiin iloksi, mutta koska yhteinen harrastaminen on mukavaa (ja saa emännänkin liikkeelle) niin sitä tehdään (kuten rallytoko), mutta näyttelyt eivät kyllä ole kovinkaan korkealla meidän tärkeysjärjestyksessä.
Taitu: Tuo hirvittää minuakin. Että kunhan me kokeillaan näyttelyitä ekan kerran ja ollaan varmasti jatkuvasti tekemässä kaikki väärin, niin sitten siellä on tällaisia "ammattilaisia" joille menestys on kaikki kaikessa. Mutta eipä niistä kannata tietysti välittää :) Jännää tuo teidän "ulos jättäminen" ja silti kasvattajalle kehuminen. Kyllä on ihmiset pikkumaisia.
Mare: Syy siihen miksi ylipäätänsä aion kokeilla Pinjan kanssa näyttelyitä itse asiassa olette sinä ja Sinttu. On kiva, kun puhut aiheesta innostuneesti ja nimenomaan siitä kuinka hauskoja ne reissut ovat. Jos en olisi kuullut kokemuksiasi, olisin paljon negatiivisemmalla mielellä. Sulla on niin terve suhtautuminen hommaan, että pitäähän sitä itsekin kokeilla :) Ja todellakin huomasin viime vuonna bernikehän reunalla kuinka mahtava yhteishenki siellä oli. Sellainen kelpaisi mullekin :D Varo, soitan sulle sitten ensi kesänä jonkun kehän reunalta, kun en tiedä mitä ihmettä meidän arvostelu tarkoittaa ja mitä seuraavaksi pitää tehdä :D :D
Itellä on aika nihkeä suhtautuminen näyttelyihin ja etenki koiraihmisiin, jotka ottaa sen homman aivan liian vakavasti. Lapsuudessa tuli juostua muutamissa näyttelyissä lähinnä just perheen mäyriksen vuoksi eli oon ollut pelkästään sivustaseuraajan roolissa, ja meiän Caro on näyttelylinjanen sakemanni ihan menestyneistä vanhemmista, vaan ei oo pienintäkään hinkua tunkea mukaan näyttelyihin, sen verran tympeästä ilmapiiristä näyttelyporukoissa oon saanu kuulla. Oli kyseessä ihminen tai koira, nii mun silmin ratkasee enemmän se sisin (koiran kohalla myös terve rakenne) eikä todellakaan ne pikkutarkasti määritellyt ulkoiset piirteet, joiden perusteella voi sitte muille leveillä.:p Ehottomasti enemmän arvostan niitä harrastuslajeja, joissa koira pääsee tekemään jotain fyysisesti hyödyllistä ja terveellä tavalla energiaa kuluttavaa.
Mun mielestä näyttelyissä on aika monikin asia vikana. :D Viime näyttelyssä kerättiin lähinnä kieroja katseita, kun tuuletin kehässä Maurin saamaa ERIä (oman arvostelun jälkeen siis). Eipä siellä juuri kuulumisia vaihdella, eikä "tututkaan" naamat moikkaa, vaikka kisaavatkin eri muunnoksen kanssa. Vaan eipä me olla näyttelyihin mentykään kaveeraamaan kenenkään kanssa.
Näyttelyiden tarkoitus on vääristynyt ihan hirveästi. Nykyään tuntuu, että siellä käydään pönkittämässä oma egoa ja koiralla on vain välinearvo. Sen näkee jo siitä, kuinka koiria käsitellään siinä omaa vuoroa odotellessa. Koiria kammataan, harjataan, suitaan, tupeerataan kuin jotain elotonta nukkea. Sitten poljetaan maata ja koira paiskataan häkkiin, kun tuomarilta tipahti vain se vara-serti. Hoh hoijaa...
Oon kattonu Maurille pari näyttelyä tälle vuodelle, saa nähdä mennäänkö vai ei. Haluaisin käydä näyttämässä Mauria jollekin oikeasti mäykkyihin perehtyneelle tuomarille, ns. ERI-automaatit ei kiinnosta. Lähinnä omaksi "iloksi" ollaan käyty muutamassa näyttelyssä. Mauri vaan tuppaa stressaamaan niissä tilanteissa jonkin verran, joten ei olla sitten ruvettu ravaamaan tapahtumissa sen kummemmin.
(Olisihan se hienoa jos tulisi menestystä, mutta niin kauan kuin mäykyissä iso on kaunista, en haluakaan Maurin pärjäävän kehässä.)
Kun kävin holskujen rotuerikoisnäyttelyssä viime kesänä, meininki oli ihan erilaista. Siellä oltiin "yhtä suurta perhettä". Siellä ei kyräilyä harrastella ja kaikki tukee toisiaan. Paljon kertoo sekin, että kasvattajat esittävät mielellään toisten kasvattajien koiria jos tarve vaatii. Tosin holskujen parissa piirit on oikeasti tosi pienet, joten ilman aukotonta yhteistyötä kasvattajien välillä, ei olisi kohta kasvatettavia koiriakaan. :D Toivon, että Roopen ujosteleva palli laskeutuisi, ettei jää sen kanssa näyttelyt kokonaan välistä. :)
Bemary: Olen niin samaa mieltä tuosta aktivointilajien arvokkuudesta! :)
Mauri ja Roope: Jotenkin ajattelisi, että näyttelyt on paikka kohdata samanhenkistä porukkaa, mutta selvästi siellä on turha (ainakin mäykkypiireissä) yrittää kasvattaa tuttavapiiriä. Tuo holskujen meininki kuulostaa kyllä kadehdittavalta! :)
Meillähän ollaan suurelle osalle tuomareita aivan liian isoja sekä massiivisia eli näyttelyt eivät todellakaan hirmuisesti houkuttele. Jasu on ilmoitettu ensimmäiseen pentunäyttelyynsä, ja harjoiteltu ei ole tippaakaan. Lähdetään kokeilemaan mitä tuleepi. Sen jälkeen katsotaan mitä tehdään. Tarkoitus olisi saada käyttötuloksia, jotta pääsee sitten käyttöluokkaan. Siellä osallistujia on yllättävän vähän ja sulkee pois osittain tietyn kennelin sertin jahtaajat. Hyvä siis että tuollainenkin harrastus on, mutta eipä juuri inspaa "pakollista" enempää.
Lähetä kommentti